20:00 jäljellä vahvistaa ilmoittautuminen
Paikkojesi varaus on ehtinyt vanhentua. Paikkoja saattaa kuitenkin olla vielä vapaana
Helsingin hiippakunta järjestää papiksi ja diakonian virkaan vihittävien ordinaatiokoulutuksen syksyllä 2024 aikavälillä 9.10.-3.11.2024. Vihkimysmessu on sunnuntaina 3.11.2024. Vokaatioiden tulee olla tuomiokapitulissa viimeistään ke 18.9.2024.
Ordinaatiokoulutuksen aikataulut päivittyvät tuomiokapitulin verkkosivuille.
Ohjeet hakemuksen tekemiseksi
Pappisvihkimys
Pappisvihkimys edellyttää:
1) teologian maisterin tutkintoa, johon sisältyy kelpoisuus kirkon virkaan (lisätietoja tutkintovaatimuksesta);
2) kirkkojärjestyksen 7:4 §:n mukaista kutsua eli vokaatiota papin virkaan; sekä
3) piispalle ja tuomiokapitulille osoitettua kirjallista hakemusta pappisvihkimyksestä.
Vokaation, eli kutsun papin virkaan voi antaa seurakunta, seurakuntayhtymä, tuomiokapituli, kirkkohallitus, lähetysjärjestö tai muu kristillinen järjestö. Muun kuin seurakunnan palvelukseen vihittäessä tehtävien tulee olla riittävässä määrin papillisia. Henkilö voidaan vihkiä papiksi myös, mikäli hän toimii kirkkojärjestyksessä edellytetyllä tavalla teologisen tieteen opettajana yliopistossa tai muussa korkeakoulussa tai uskonnonopettajana oppilaitoksessa. Muualle kuin seurakuntaan pappisvihkimystä hakevan on syytä olla hyvissä ajoin yhteydessä tuomiokapitulin notaariin ennen ordinaatiovalmennukseen ilmoittautumista.
Kutsun tulee olla virkaan, jossa on vähintään 6 kk päätoimista työtä tai 12 kk osa-aikaista työtä vihkimyspäivämäärästä lukien. Uskonnonopettajan tehtävään vihittävällä tulee olla riittävästi uskonnonopetusta. Piispa ja tuomiokapituli tutkivat vihkimisen edellytykset. Pappisvihkimyksen suorittaa piispa. Kun olet saanut vokaation, sinun tulee anoa pappisvihkimystä.
Ohje papiksi vihittävän vokaatiopyyntöön:
Vokaatiossa seurakunta perusteluineen esittää piispalle ja tuomiokapitulille, että henkilö vihittäisiin papiksi, ja pyytää, että tuomiokapituli antaisi tälle viranhoitomääräyksen papin virkaan. Seurakunnissa tämä edellyttää aina kirkko-/seurakuntaneuvoston lausuntoa. Lausunnossa tulee esittää perustelut sille, miksi seurakunta haluaa vokaation juuri kyseiselle henkilölle. Lisäksi lausunnosta tulee ilmetä viran tehtävät sekä virkasuhteen kesto. Lausunnossa tulee mainita tieto siitä, kuka toimii vihittävän perehdyttäjänä.
Kun vokaation antajana on lähetysjärjestö tai muu kristillinen yhteistö, tulee vokaatiossa ottaa huomioon seuraavaa:
1. Kristillisen yhteisön määrittely. Miten järjestö/yhteisö määrittelee itsensä kristilliseksi yhteisöksi?
2. Palvelussuhteen kesto. Pappisvihkimys järjestöön edellyttää palvelussuhdetta. Vokaation tulee olla virkaan tai toimeen, jossa on vähintään 6 kk päätoimista työtä tai 12 kk osa-aikaista työtä vihkimyspäivämäärästä lukien. Vapaaehtoistyöhön tai ns. nollatuntisopimukseen vokaation saaminen ei ole mahdollista.
3. Tehtävän papillisuus, johon vokaatiota pyydetään. Että kristillisen järjestön/yhteisön palvelukseen voidaan vihkiä pappi, on tämän tehtävien olla riittävässä määrin papillisia. Vokaatiossa on kerrottava mahdollisimman tarkasti tehtävistä, joita papiksi vihittävän on tarkoitus hoitaa. Missä määrin tehtävät ovat papillisia ja mitä lisäarvoa pappisvihkimys tuo tehtävän hoitamiseen?
4. Milloin, miten ja miksi juuri tämä henkilö on valittu tähän tehtävään?
2. Palvelussuhteen kesto. Pappisvihkimys järjestöön edellyttää palvelussuhdetta. Vokaation tulee olla virkaan tai toimeen, jossa on vähintään 6 kk päätoimista työtä tai 12 kk osa-aikaista työtä vihkimyspäivämäärästä lukien. Vapaaehtoistyöhön tai ns. nollatuntisopimukseen vokaation saaminen ei ole mahdollista.
3. Tehtävän papillisuus, johon vokaatiota pyydetään. Että kristillisen järjestön/yhteisön palvelukseen voidaan vihkiä pappi, on tämän tehtävien olla riittävässä määrin papillisia. Vokaatiossa on kerrottava mahdollisimman tarkasti tehtävistä, joita papiksi vihittävän on tarkoitus hoitaa. Missä määrin tehtävät ovat papillisia ja mitä lisäarvoa pappisvihkimys tuo tehtävän hoitamiseen?
4. Milloin, miten ja miksi juuri tämä henkilö on valittu tähän tehtävään?
Vokaation antajan tulee lähettää vokaatio sekä vokaation saaneelle, että suoraan tuomiokapituliin: helsinki.tuomiokapituli(at)evl.fi.
Diakonian virkaan vihkiminen
Diakonian virkaan vihittävän tulee saada kutsu eli vokaatio diakonian virkaan. Diakonian virkaan vihkimyksestä päättää piispa.
Ohje diakonian viran vokaatiopyyntöön:
Diakonian virkaan vihkimystä voivat hakea henkilöt, jotka ovat suorittaneet diakonian virkaan kelpoistavan tutkinnon (sosionomi AMK diakoni tai sairaanhoitaja AMK diakonissa) ja ovat saaneet työnantajaltaan vokaation eli kutsun diakonian virkaan. Vihkimystä hakevalla tulee olla työpaikka jossakin Helsingin hiippakunnan seurakunnassa vähintään puolen vuoden ajaksi. Tämän lisäksi diakonian virkaan voidaan vihkiä sellainen henkilö, joka toimii kirkon, kristillisen järjestön, valtion, kunnan, säätiön, jonkin yksityisen järjestön tai muun yhteisön palveluksessa osallistuen sovittavalla tavalla kirkon tehtävän toteutumiseen.
Vihkimyksen hakemisesta on sovittava työnantajan kanssa, joka kutsuu vihittävän palvelukseen diakonian tehtäviin. Tätä varten vokaatiopyyntöön tulee liittää työnantajan vapaamuotoinen lausunto, jossa todetaan se, miksi seurakunta haluaa vokaation juuri kyseiselle henkilölle. Lisäksi lausunnosta tulee ilmetä viran tehtävät sekä virkasuhteen kesto.
Vokaation antajan tulee lähettää vokaatio sekä vokaation saaneelle, että suoraan tuomiokapituliin: helsinki.tuomiokapituli(at)evl.fi.
Hakiessasi pappis- tai diakonian virkaan vihkimystä, toimi näin:
Täytä alla oleva sähköinen lomake ja lähetä se liitteineen viimeistään 18.9.2024.
Hakemus ja liitteet tulevat tuomiokapitulin istunnon jäsenten sekä ordinaatiokoulutuksesta vastaavien tuomiokapitulin viranhaltijoiden luettaviksi luottamuksellisina dokumentteina. Vihkimysmessun jälkeen hakemus liitteineen arkistoidaan tuomiokapitulin arkistoon osittain salassapidettävinä dokumentteina.
Liitteeksi tarvitaan:
- esittelykirje aiheesta: Hengellinen matkani - miksi toivon pappis- tai diakonian virkaan vihkimystä Suomen ev.-lut. kirkossa (1-2 sivua).
- kopio pappis- tai diakonian virkaan kelpoistavasta tutkinnosta.
- Papiksi vihittävän tutkintotodistuksesta tulee käydä ilmi, että se sisältää piispainkokouksen hyväksymät pappisviran tai lehtorinviran kelpoisuusvaatimukset (mikäli tutkintotodistusta ei vielä ole, se tulee toimittaa notaarille ordinaatiopubliikkiin mennessä. Liitä lomakkeelle selvitys asiasta). Huom! Selvitä ajoissa, että tutkinto täyttää piispainkokouksen päätöksen mukaiset edellytykset: päätös pappisvirkaan vaadittavasta teologisesta tutkinnosta
- portfolio, joka sisältää CV:n (ks. lisätietoja täältä)
- KiTOS-päivien osallistumistodistus (ks. lisätietoa täältä)
- reflektiopäivien osallistumistodistus, vain pappisvihkimystä hakevat (ks. lisätietoa täältä)
- todistus kielitaidosta, mikäli kielitaito ei näy tutkintotodistuksessa (pappisvihkimystä hakevat). Kielitaidolla tarkoitetaan suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa, joka todistetaan esim. kandidaatin tutkielman kypsyysnäytteellä, sekä toisen kotimaisen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä mahdollisen vieraan kielen taitoa.
Pappisvihkimystä hakevan tulee lisäksi erikseen toimittaa tuomiokapituliin notaarille seuraavat dokumentit:
- todistus teologiharjoittelun soveltuvuustutkimuksesta (ts. psykologin laatima soveltuvuustutkimusraportti). Mikäli tutkintoon ei ole sisältynyt soveltuvuustutkimusta, ota pikaisesti yhteyttä hiippakuntadekaaniin soveltuvuustutkimuksen suorittamiseksi. Todistus tulee ordinaatiokoulutuksesta vastaavien tuomiokapitulin viranhaltijoiden luettavaksi. Vihkimyksen jälkeen todistus arkistoidaan tuomiokapitulin arkistoon salassapidettävänä.
- lääkärinlausunto terveydentilasta virkaa varten (T-lausunto), josta käy ilmi, että hakija on terveydeltään pappisvirkaan tai lehtorinvirkaan kykenevä. Lääkärinlausunnon voi hakea valitsemaltaan lääkäriltä. Mikäli työnantajan kanssa on niin sovittu, voi lääkärinlausunnon hakea myös työterveyshuollosta. Lääkärintodistuksen voi toimittaa sen jälkeen, kun tuomiokapituli on tehnyt päätöksen ordinaatiokoulutukseen ottamisesta. Todistus tulee notaarin luettavaksi. Todistus arkistoidaan 2 vuoden määräajaksi.
- rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikostaustaote, mikäli papin virassa on pysyväisluontoisesti ja olennaisesti työtä lasten ja nuorten parissa. Otteen voi tilata oikeusrekisterikeskuksesta. Rikostaustaote annetaan vain henkilölle itselleen ja se on tarkoitettu ainoastaan esitettäväksi työnantajan nähtäväksi. Henkilö ei voi valtuuttaa työnantajaa tilaamaan otetta. Rikostaustaotetta tilattaessa tulee mainita viranhoitomääräys, johon on saanut vokaation ja johon otetta tarvitaan. Rikostaustaote tulee näyttää notaarille ordinaatiopubliikkiin mennessä, eikä se saa olla kuutta kuukautta vanhempi. Rikostaustaotteesta ei oteta jäljennöstä eikä sitä arkistoida.
Lisätiedot
Papiksi vihittävät: notaari Antti Luoma, antti.luoma(at)evl.fi
Diakonian virkaan vihittävät: hiippakuntasihteeri Anna-Tiina Järvinen, anna-tiina.jarvinen(at)evl.fi
Papiksi vihittävät: notaari Antti Luoma, antti.luoma(at)evl.fi
Diakonian virkaan vihittävät: hiippakuntasihteeri Anna-Tiina Järvinen, anna-tiina.jarvinen(at)evl.fi