Etäketjukoulutus: Kasvata palkokasveja
Palkokasvit ovat suosittuja viljelykasveja kotipuutarhassa, mutta niiden kasvattamista ja käyttöä voisi paljon myös lisätä. Palkokasveja, kuten herneitä ja papuja, on helppo kasvattaa niin ruukussa, laatikossa kuin kasvimaallakin. Ne tuottavat nopeasti syötävää ja ovat koristeellisia. Lisäksi palkokasveilla on hyviä vaikutuksia ihmisen terveyteen ja ympäristöön.
Tule mukaan, oppimaan palkokasveista ja niiden kasvattamisesta ja innostu kertomaan niiden hyödyistä ja kasvattamisesta myös muille martoille.
- Ketjukoulutus on tarkoitettu martoille, jotka ovat valmiita kertomaan aiheesta myös edelleen omassa yhdistyksessä. Koulutuksesta saat käyttöösi myös materiaalin yhdistysiltaa varten.
- Jos oma marttapiirisi järjestää saman ketjukoulutuksen osallistu ensisijaisesti siihen.
Ketjukoulutus järjestetään Teams- alustalla ja ilmoittautujille lähetetään liittymislinkki viimeistään tapahtumapäivänä. Materiaalit tulevat esille Ketjukoulutusalustalle Martta-akatemiaan.
Lisätietoja kouluttajalta: Marttaliiton kotipuutarhaneuvonnan johtava asiantuntija Tiina Ikonen, tiina.ikonen@martat.fi